Esittelyssä Timo Hakkarainen - luksia.fi

Timo Hakkarainen aloittaa Luksian kuntayhtymän johtajana 1.2.2025. Pyysimme Timoa esittäytymään ja kertomaan kuulumiset heti tuoreeltaan valintatuloksen julkaisun jälkeen. Tämä artikkeli on Timon ’kynästä’. Kiitos tästä ja tervetuloa tiimiin!

On hienoa päästä johtamaan Luksian kaltaista organisaatiota

Oli hieno tunne kuulla 21.11.2024, että Luksian yhtymäkokous oli pitkän ja perusteellisen prosessin päätteeksi valinnut minut uudeksi kuntayhtymän johtajaksi. Minulle on suuri ilo ja kunnia päästä aloittamaan työni juuri Luksiassa. Luksia on tunnettu laadukkaasta ammatillisesta koulutuksesta ja tiiviistä työelämäyhteistyöstään. Minulle tämä tehtävä on mahdollisuus jatkaa organisaation kehittämistä entistäkin vaikuttavammaksi toimijaksi omalla alueellaan. Uskon vahvasti siihen, että Luksia tulee jatkossa olemaan keskeisessä roolissa niin yksilöiden, kuin myös yhteisöjen hyvinvoinnin ja menestyksen edistämisessä.

Henkilö tumma puku päällä seisoo pihalla. Taustalla on punatiilisiä taloja.

Tuleva kuntayhtymän johtaja Timo Hakkarainen. Kuva: MH productions

Työurani aikana olen toiminut monipuolisesti erilaisissa ammatillisen koulutuksen tehtävissä. Viimeisimpänä tehtävänäni toimin Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keudan operatiivisena johtajana. Tehtävässä vastasin laajasti kuntayhtymän operatiivisten toimintojen johtamisesta, taloudesta sekä tiedolla johtamisen kehittämisestä. Aiemmin olen toiminut ammatillisen koulutuksen erilaisissa johto- esimies- ja asiantuntijatehtävissä sekä opettajana yli kahdenkymmenen vuoden ajan.

Uskon jatkuvaan oppimiseen ja kehittymiseen

Olen itsekin jatkanut opiskelua koko työurani ajan. Viimeisimmäksi valmistuin 2024 kauppatieteiden maisteriksi LUT-yliopistosta, syventyen tiedolla johtamiseen ja tekoälyriskien hallintaan. Tekoälyn hyödyntäminen, tiedolla johtaminen ja turvallisuusasiat ovatkin minulle erityisiä mielenkiinnon kohteita. Myös muilta osin olen pyrkinyt päivittämään ja kehittämään osaamistani työurani aikana säännöllisesti. Juuri nyt ajattelin kuitenkin pitää hengähdystauon opiskelusta ja keskittyä 100 % Luksiaan perehtymiseen sekä tutustumiseen sen osaavaan henkilöstöön.

Vapaa-ajallani nautin monipuolisesti liikunnasta ja lukemisesta. Tai paremminkin äänikirjoista, joiden suurkuluttaja olen. Liikunnan osalta erityisesti kamppailu-urheilu eri muodoissaan on lähellä sydäntäni, mutta nykyisin lähinnä katsojan roolissa. Koen, että nämä harrastukset tukevat myös työtäni ja ovat tarvittaessa myös hyvää vastapainoa työlle.

Ammatillinen koulutus on jatkuvassa muutoksessa

Luksiassa haluan yhdessä henkilöstön kanssa terävöittää strategista näkemystä, jonka avulla Luksia tulee selviämään tulevista muutoksista entistäkin vahvempana. Organisaationa Luksia tarjoaa loistavat puitteet tällaiselle kehittämiselle. Luksialla on valtava potentiaali olla edelläkävijä ja yhteiskunnallisesti merkittävä ammatillisen koulutuksen järjestäjä vahvistamalla alueen elinvoimaa, tukemalla opiskelijoiden hyvinvointia sekä parantamalla alueen työllisyyttä.

Odotan innolla yhteistyötä Luksian osaavan henkilöstön, yhteistyötahojen ja opiskelijoiden kanssa. Yhdessä voimme saavuttaa merkittäviä asioita ja kehittää Luksiaa ottamaan vastaan tulevaisuuden mahdollisuudet. Uudessa tehtävässäni aloitan helmikuun 2025 alussa.

Kaksi miestä seisoo ison TV näytön vieressä ja tutkivat kuvassa olevaa luksia.fi etusivua. Sivulla on iso keltainen banneri.

Eläkkeelle kevään 2025 aikana siirtyvä kuntayhtymän johtaja Jouko Lindholm ja Timo Hakkarainen tapasivat Lohjan kampuksella joulukuussa 2024.