Toni Nyström, palomies-ensihoitaja, on lasten ja nuorten hyvinvoinnin puolestapuhuja. Koulukiusaamisen vastustaminen on hänen intohimonsa. Toni toimii Koulukiusaamista vastaan -tapahtumien järjestäjänä ja on Älä kiusaa Ry:n perustajajäsen.
Kokemus koulukiusattuna ja kiusaajana peruskouluikäisenä antaa Tonille ymmärryksen siitä, miten kiusaaminen vaikuttaa ihmiseen. Hänen missionaan on edistää lasten ja nuorten hyvinvointia sekä estää syrjäytymistä. Hän uskoo vahvasti siihen, että kiusaaminen ja väkivalta jättävät pysyvät arvet ja vaikuttavat ihmisen elämään pitkälle aikuisuuteen asti.
Selkeä sanoma
– Coolit tyypit eivät kiusaa. He suojelevat ja näyttävät esimerkkiä. Heitä muistetaan ja heitä fanitetaan. Käyttäydy toista kohtaan niin kuin haluat itseäsi kohdeltavan, sanoo Nyström.
Kiusaamisen vastainen luento
Toni Nyström tuli pitämään kiusaamisen vastaista luentoa Luksian opiskelijoille. Luennot toteutettiin sekä Lohjan että Nummelan kampuksilla. Nummelan tapahtumaan osallistui noin 65 opiskelijaa ja Lohjan kampuksen tapahtumaan noin 190. Lohjan kampuksen osallistujamäärän vuoksi, luento pidettiin kahdessa osassa.
Tonin luento oli elävä ja mukaansatempaavasti kerrottu. Hän jakoi oman tarinansa, joka antoi osallistujille syvällisen ymmärryksen kiusaamisen vaikutuksista ja sen pitkäaikaisista seurauksista. Aiheet käsittelivät kiusaamista yleisesti koulussa, somekiusaamista, ” läppää” sekä rikosoikeudellista vastuuta. – Jokaisella on vastuu puuttua kiusaamiseen ja suojella toisia, toteaa Toni. Hänen viestinsä oli vahva ja inspiroiva. Toni toivoikin, että saisi monen opiskelijan pohtimaan omaa käytöstään ja vastuullisuuttaan.
Luento oli mielenkiintoa herättävä
Tonin työllä on suuri merkitys. Hänen tarinansa osoittaa, että jokainen voi tehdä osansa kiusaamisen estämiseksi ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi. Luksiassa järjestetty luento toteutettiin Ohjaustakuu 2025 -hankkeen puitteissa. Luennon pitänyt Toni edustaa Älä kiusaa ry:tä. Yhdistys veloittaa luennoista kohtuullisen maksun. Kaikki tulot ohjataan Asema Lapselle -toiminnan tukemiseen.
Lisätiedot
Nina Sipilä-Latovehmas
puh. 044 369 7246
nina.sipila-latovehmas@luksia.fi