Opinnot Luksiassa
Pidä kiinni Luksian säännöistä ja ohjeista. Niitä noudattamalla luomme turvallisuutta niin itsellemme kuin toisille.
Järjestyssäännöt
Säännöt varmistavat opiskeluviihtyvyyden niin, että opiskelu on turvallista ja voi tapahtua viihtyisässä kouluyhteisössä ja että opiskelijoiden lakiin perustuvat oikeudet ja velvollisuudet toteutuvat. Samat pelisäännöt ovat voimassa muuallakin työelämässä.
Järjestyssäännöt ovat voimassa kouluaikana siellä, missä opetusta annetaan tai opiskeluun liittyvä muu toiminta tapahtuu. Työpaikassa noudatetaan koulutuksen toteutuksesta tehtyjä sopimuksia ja työpaikan sääntöjä.
Asiallinen käytös
Asiallinen käyttäytyminen on kaiken toiminnan peruslähtökohta. Toisen loukkaaminen, kiusaaminen tai muu väkivaltainen käyttäytyminen on kiellettyä ja siihen puututaan. Opiskelijoiden tulee kertoa Luksian henkilökunnalle, mikäli he huomaavat tai kokevat epäasiallista käytöstä, niin siihen puututaan. Asia selvitetään, mitä on tehty, miten ja kenelle. Sen jälkeen päätetään, mitä tulee tehdä, jotta tilanne ei toistu. Tilannetta seurataan, jotta nähdään, että toimenpiteet ovat purreet. Tarpeen niin vaatiessa selvittely ja toimenpiteet kirjataan paperille.
Päihteiden hallussapito tai niiden vaikutuksen alaisena oleminen on kiellettyä oppilaitoksen alueella ja kaikissa opiskeluun liittyvissä tilanteissa. Luksia on savuton oppimisympäristö eikä tupakointi ole sallittua oppilaitoksen alueella.
Velvollisuudet
Opiskelijan velvollisuuksiin kuuluu osallistua opetukseen ja edistyä opinnoissaan. Opiskelujen aikana harjoitettu vilppi on kiellettyä ja johtaa seuraamuksiin. Oppilaitoksen kiinteistöt, kalusteet ja laitteet ovat kuntayhtymän omaisuutta. Jokainen on velvollinen huolehtimaan niistä. Vahingoista on aina ilmoitettava opettajalle. Tahallinen ja tuottamuksellinen vahingonteko on korvattava.
Työturvallisuus
Oppilaitoksessa ja työssäoppimispaikassa tapaturmat vältetään parhaiten noudattamalla yleisiä ohjeita tai opintoalan ja työpaikan turvallisuusohjeita. Jos vahinko kuitenkin sattuu, on jokaisella velvollisuus antaa ensiapua taitojensa mukaan ja kutsua apua. Opiskelijan rikkoessa oppilaitoksen järjestyssääntöjä häntä voidaan rangaista siten, kuin laki ammatillisesta koulutuksesta määrää.
Tulostimien ja tietokoneiden käyttö
Opiskeluaikana voit käyttää talon tulostimia opiskeluusi kiinteästi liittyvissä tehtävissä.
Opetustuntien ulkopuolinen koneiden käyttö ilman opettajan lupaa on kielletty. Koneen mahdollisista vioista on ilmoitettava välittömästi opettajalle.
Kännyköiden käyttö
Kännykät on pidettävä suljettuina oppituntien aikana, ellei niitä käytetä opetuksen tukena.
Pysäköinti
Luksian kampuksilla on pysäköintiohjeet, noudata niitä.
Tukea ja turvaa
Opiskelija on itse ensisijaisesti vastuussa opiskelunsa suunnittelusta ja onnistumisesta. Aktiivinen opiskelija saa eniten hyötyä opiskelusta. Täältä voit lukea ja hakea tietoa siitä, mitä tukea ja turvaa Luksia tarjoaa.
Opiskelua tukevat henkilöt
Tutkinnonohjaaja vastaa uusien opiskelijoiden perehdytyksestä ja on opiskelijan tukena opintojen aikana ja seuraa niiden etenemistä. Tutkinnonohjaaja toimii linkkinä kotiin, opinto-ohjaajaan, kuraattoriin ja erityisestä tuesta vastaaviin opettajiin.
Tutkinnonohjaaja on opintoalan asiantuntija, ja häneltä opiskelija ja huoltaja saavat asiantuntevimman tiedon meneillään olevista ja tulevista opinnoista sekä opiskelijan opintojen tilanteesta. Jokaiselle opiskelijalle tehdään henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman, HOKS. Tutkinnonohjaaja on opiskelijan HOKS-ohjaaja. Hänen kanssaan opiskelija suunnittelee opintojaan sekä keskustelee niiden etenemisestä aina tarpeen vaatiessa.
Tutkinnonohjaaja kirjaa HOKS-keskusteluissa opiskelijan kanssa tehdyt suunnitelmat opiskelijan HOKS:iin Wilmaan, josta ne ovat opiskelijan itsensä (ja hänen huoltajansa luettavissa). Lisäksi tutkinnonohjaajalta saa mm. lukusuunnitelman, vuosisuunnitelman, opintosuoritusotteen ja tietoa ajankohtaisista asioista.
Opettaja osallistuu opiskelijoiden ohjaukseen ja kasvatukseen erilaisissa oppimisympäristöissä (koulussa, oppimisalustalla ja työpaikalla). Hän antaa ohjaavaa arviointia ja arvioi opintojen edistymistä. Oppimisympäristön opettaja on yhteydessä opiskelijaan ja huoltajaan, jos opinnoissa ilmenee huolenaiheita esim. poissaoloja. Opettaja kertoo opintojen tavoitteet, sisällön ja arviointiperusteet sekä niiden liittymisen opintojen kokonaisuuteen. Opettajan kanssa voi keskustella myös osaamisen tunnustamisen mahdollisuudesta hänen opettamansa tutkinnon osan osalta.
Työpaikalla järjestettävän koulutuksen ohjaaja toimii Luksian yhteyshenkilönä yritykseen päin. Hän kertoo opiskelijan velvollisuuksista työpaikalla ja osallistuu arviointiin.
Työpaikkaohjaaja on työnantajan nimeämä henkilö, joka ohjaa ja arvioi opiskelijoiden työssäoppimista työpaikalla. Hän on ammattinsa kokenut taitaja, joka toimii yhteistyössä työssäoppimista ohjaavan opettajan kanssa.
Erityinen tuki
Erityisellä tuella tarkoitetaan opiskelijan yksilöllisiin tarpeisiin, tavoitteisiin ja valmiuksiin perustuvaa suunnitelmallista pedagogista tukea sekä erityisiä opetus- ja opiskelujärjestelyjä. Erityisen tuen järjestelyt ovat yksilöllisiä ja ne suunnitellaan opiskelijan tarpeista lähtien. Opiskelijalla on oikeus erityiseen tukeen niin ammatillisissa perustutkinnoissa, ammattitutkinnoissa kuin erikoisammattitutkinnoissa sekä valmentavassa koulutuksessa.
Opiskelijalla on oikeus erityiseen tukeen, jos hän oppimisvaikeuksien, vamman, sairauden tai muun syyn vuoksi tarvitsee pitkäaikaista tai säännöllistä tukea saavuttaakseen tutkinnon tai koulutuksen perusteiden mukaiset ammattitaitovaatimukset tai osaamistavoitteet. Mikäli opiskelija on vain tilapäisesti tuen tai ohjauksen tarpeessa, ei tätä toimintaa katsota erityiseksi tueksi.
Erityisen tuen tavoitteena on tarjota yhdenvertaiset koulutusmahdollisuudet ja tasa-arvoiset elämisen mahdollisuudet kaikille nuorille ja aikuisille. Oppimisen tukemisessa hyödynnetään moniammatillista yhteistyötä ja kokonaiskuntoutuksellista otetta. Kokonaiskuntoutuksellisella otteella tarkoitetaan opiskelijan fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin tukemista opintojen aikana.
Toimipisteen erityisestä tuesta vastaava opettaja suunnittelee ja kirjaa erityisen tuen sisällön yhdessä opiskelijan kanssa. Alaikäisen opiskelijan kohdalla myös huoltaja on mukana tukitoimien suunnittelussa.
Tukipalvelut
Opinto-ohjaaja opastaa urasuunnittelussa kuten jatko-opintojen suunnittelussa ja niihin hakemisessa, kaksoistutkinnon suorittamisessa, alanvaihdossa sekä oppilaitoksen vaihdossa. Lisäksi opinto-ohjaaja osallistuu aiemmin hankitun osaamisen tunnustamiseen.
Opintotoimistoissa palvellaan opiskeluun liittyvissä asioissa kuten koulumatka- ja opintotukiasioissa. Opintotoimistoista saa myös erilaiset opiskeluun liittyvät todistukset, opiskelukortit, opintosuoritusotteen ja yleistä tietoa oppilaitoksen toiminnasta.
Kuraattorin puoleen voit kääntyä henkilökohtaisissa opiskeluun ja elämäntilanteisiin liittyvissä asioissa. Tällaisia voivat olla esimerkiksi ihmissuhde-, mielenterveys- ja päihdeongelmat. Tyypillinen kuraattorin tehtävä on opiskelua vaikeuttavien ja epäsäännöllisen koulunkäynnin syiden selvittely. Kuraattori ohjaa myös opintososiaalisissa asioissa. Näitä ovat esimerkiksi opintotuki ja asuntoasiat. Kuraattori tekee yhteistyötä oppilaitoksen sisällä ja sen lisäksi huoltajien sekä tarvittaessa ulkopuolisten yhteistyötahojen kanssa.
Opiskelija voi tulla oppilaitoksen psykologin vastaanotolle keskustelemaan mm. oppimisvaikeuksiin, mielenterveyteen, masennukseen, paniikki- tai ahdistusoireisiin, jaksamiseen, motivaatioon, oppimisvaikeuksiin, päihteiden käyttöön tai sosiaalisiin suhteisiin liittyvissä asioissa.
Opiskeluterveydenhuolto
Terveydenhoitajan puoleen voit kääntyä kaikissa terveyteen liittyvissä asioissa (koskee vain perustutkintoa päätoimisesti opiskelevia). Terveydenhoitajalta saa tietoa myös muista terveyspalveluista kuten ravitsemus-, raskaudenehkäisy-, mielenterveys- ja päihdepalveluista.
Alle 18-vuotiaat opiskelijat saavat kutsun terveydenhoitajakäynnille ensimmäisen opiskeluvuoden aikana. Toisena opiskeluvuotena lääkärikäynti. Iästä ja opintojen vaiheesta riippumatta opiskeluterveydenhuollon palvelut tarpeen mukaan.
Opiskeluterveydenhuollon lääkäreiden ajanvaraus tapahtuu terveydenhoitajien kautta.
Opiskelijalla on iästä ja kotipaikkakunnasta riippumatta oikeus käyttää opiskelupaikkakunnan terveyskeskuspalveluja.
Äkilliset ja pitkäaikaissairaudet sekä vapaa-ajalla tapahtuneet tapaturmat hoidetaan omalla tai opiskelupaikkakunnan terveysasemalla.
Terveydenhoitajat eivät kirjoita opiskelijalle sairauslomatodistuksia. Jos opiskelijan poissaolot jatkuvat yli kolme päivää, hänen tulee ottaa yhteys oman kotikunnan tai opiskelupaikkakunnan terveysasemaan.
Maksut ja yhteystiedot: luvn.fi >>
Rehtorit ja koulutuspäälliköt
Luksian koulutus jakautuu kahteen vastuualueeseen, jotka ovat ammatillinen koulutus ja koulutuksen tuki ja kehittäminen. Koulutuksen tulosaluetta johtaa rehtori, jonka alaisuudessa toimii koulutuksen tuesta ja kehittämisestä vastaava vararehtori.
Ammatilliseen koulutukseen kuuluvat kaikki opintoalat ja niiden operatiivisesta johtamisesta vastaavat koulutuspäälliköt. Koulutuksen tukeen ja kehittämiseen kuuluu työelämä- ja yrityspalvelut, hakeutumis- ja ohjauspalvelut, koulutuksen suunnittelu ja kehittäminen, kansainvälisyys, projektikoordinointi ja opiskelijahuolto.
Rehtori tekee opiskelijoita koskevia päätöksiä. Hänen puoleensa voi kääntyä asioissa, joita muut tahot eivät ole voineet selvittää. Rehtorilla ja vararehtorilla on myös kampuskohtainen vastuu: rehtorin toimipiste on Lohjalla ja vararehtorin Nummelassa. Vararehtori vastaa Luksian pedagogiikan kehittämisestä.
Huoltajalle
Koulun ja kodin välinen yhteistyö hoituu Wilman kautta.
Wilma
Wilma on Luksian ensisijainen viestintäväline kodin ja koulun välisessä yhteistyössä. Wilma-tunnukset ja niiden aktivointiohje toimitetaan opintojen alussa (elo-syyskuun vaihteessa) alaikäisten opiskelijoiden huoltajille.
Aktivoi saamasi tunnukset heti ja muista päivittää yhteystietosi, jotta viestit löytävät perille.
Wilman kautta saat viestejä, tiedotteita, tietoa onnistumisista ja poissaoloista (tuntimerkinnät) sekä valmiista suorituksista. Löydät sieltä opiskelijan työjärjestyksen ja henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman (HOKS). Löydät myös henkilöstön yhteystiedot. Saat nopeasti yhteyden esimerkiksi tutkinnonohjaajaan. Wilman kautta pystyt tarkkailemaan nuoren oppivelvollisuuden toteutumista.
Kun opiskelija täyttää 18 vuotta, huoltaja ei pääse enää Wilmaan. Tämän jälkeen kirjautuminen onnistuu, mikäli opiskelija antaa sille luvan. Opiskelijan tulee ilmoittaa opintotoimistoon, että hän sallii huoltajansa kirjautumisen täytettyään 18 vuotta.
Huoltajaillat
Huoltajailloissa käsitellään kampuksen yleisiä asioita sekä tutustutaan opintoalan arkeen. Tulevista huoltajailloista tiedotetaan Wilmassa.
Opintoalan yhteyshenkilö
Jokaisella opintoalalla on tutkinnonohjaaja. Häneen voi olla yhteydessä opintojen edistymiseen liittyvissä kysymyksissä. Opiskelijan tutkinnonohjaan tiedot löytyvät Wilmasta opiskelijan tietojen kohdalta.
Luottamuksellinen ja kunnioittava kodin ja koulun välinen yhteistyö
Yhteistyö mahdollistaa yhteisen vastuun ottamisen nuorten hyvinvoinnista ja opiskelun onnistumisesta. Nuorella itsellään on kuitenkin ensisijainen vastuu opintojen edistymisestä ensimmäisestä lukuvuodesta lähtien.
Huoltajien kanssa tehdään yhteistyötä koko koulutuksen ajan
Yhteistyön tavoitteena on tukea opiskelijoiden opintojen etenemistä, kasvua ja elämänhallintaa sekä ohjata työelämään tai jatko-opintoihin siirtymistä. Lisäksi tavoitteena on vahvistaa opiskelijan itsenäisyyttä ja vastuullisuutta sekä mahdollistaa tuen saaminen opiskelijan terveyttä, turvallisuutta ja hyvinvointia koskevissa asioissa. Yhteistyötä tehdään myös täysi-ikäisten opiskelijoiden kotiväen kanssa tilanteen mukaan säädökset ja salassapitovelvollisuudet huomioon ottaen.
Opiskelun alkuvaiheessa huoltajille/kotiväelle järjestetään tilaisuuksia, joissa kerrotaan opiskelun sisällöstä, Luksian opiskelukäytännöistä ja keskustellaan huoltajien mieltä askarruttavista asioista. Huoltajia kannustetaan jo alkuvaiheessa aktiiviseen yhteydenpitoon ja ottamaan heti yhteyttä oppilaitokseen, kun joku asia painaa mieltä tai ilmenee kysyttävää.
Varhainen puuttuminen estää opiskelijan ongelmien kasautumisen, edistää hänen ongelmiensa ratkaisemista ja turvaa hänen tarvitsemansa tuen tarjoamisen riittävän saamisen.
Loma-ajat syksy 2024 | kevät 2025
- Syysloma 14. – 20.10.2024
- Joululoma 23.12.2024 – 6.1.2025
- Talviloma 17. – 23.2.2025
Vapaapäiviä ovat myös:
- itsenäisyyspäivä 6.12.2024
- pitkäperjantai 18.4.2025
- toinen pääsiäispäivä 21.4.2025
- vappu 1.5.2025
- helatorstai 29.5.2025
- juhannusaatto 20.6.2025
Oppilaitoksen aktiivinen toiminta-aika on pääsääntöisesti koko vuosi.
Kesäaikana opetus painottuu työpaikalla oppimiseen sekä muuhun ohjattuun HOKSin mukaiseen opiskeluun.
Läsnäolo
Opiskelijalla on velvollisuus osallistua oman suunnitelmansa (HOKS) mukaiseen opetukseen. Työpaikalla järjestettävän koulutuksen aikana noudatetaan työpaikan kanssa sovittua työaikaa.
Opiskelijan poissaolot
Luvattomat poissaolot ja toistuvat myöhästymiset vaikeuttavat opinnoissa etenemistä. Lisätiedot >>
Ajankohtaista
Luksiasta valmistuneet
Opintonsa on saanut päätökseen kaikkiaan 348 opiskelijaa 1.6. - 20.12.2024 välisenä aikana. Perustutkinnon suorittaneita uusia ammattilaisia on 207 henkilöä Ammattitutkinnon suoritti 125 henkilöä Erikoisammattitutkinnon suoritti 16 henkilöä Lämpimät onnittelut...
Taitaja-semifinaalit
Taitaja2025-semifinaalit Tammikuussa 27.–31.1.2025 ympäri Suomea järjestettävissä Taitaja2025-semifinaaleissa ammattiin opiskelevat nuoret kilpailevat päästäkseen oman alansa suomenmestaruusfinaaliin. Semifinaalit järjestetään tammikuun viimeisellä viikolla ja parhaat...
AmisGaala
Luksian vuoden 2025 AmisGaala juhlitaan maaliskuussa Gaalan tanssiin osallistuvat Luksian 2. vuoden ja sitä pidemmällä olevat opiskelijat Luksian kampuksilta. Kaikki halukkaat opiskelijat voivat olla mukana järjestelyissä. Tansseihin osallistumisesta sekä gaalan...
Huoltajien aamut Luksiassa
Koulun ja kodin yhteistyön vahvistaminen on tärkeää. Haluamme kehittää ja tiivistää yhteistyötä huoltajien kanssa. Huoltajalla on merkittävä rooli opiskelijan arjessa. Yhteisöllinen opiskeluhuolto Tavoitteenamme on toimintakulttuurit ja käytännöt, joilla edistetään...
AKL -palkintomatka
Alojensa parhaimmistoa Kun yksi menestyksekkäimmistä ralliajajista ja Suomen parhaimpana autoalan kouluttajana vuonna 2023 palkitun Luksian henkilöstö kohtasivat, olivat hymyt herkässä. Jari-Matti Latvalan nimeä kantavan museon upea ajoneuvo- ja oheiskokoelma tarjosi...
Filippiineiltä Suomeen saapunut opiskelija Karen Valdez
Karen Valdez on yksi filippiiniläisryhmän oppisopimusopiskelijoista, jotka saapuivat syyskuussa 2024 Suomeen. Karenin oma opiskelupolku on jo lähtenyt käyntiin. Hän työskentelee Lohjan sairaalassa osastolla 5. Luksian teoriaopinnot hän aloittaa lokakuussa. Tapasimme...