Linja-autonkuljettajan työ on monipuolista ja vastuullista työtä. Kuljettajalta vaaditaan hyvää ajotaitoa, liikennesääntöjen tuntemusta ja kykyä reagoida nopeasti muuttuviin liikennetilanteisiin.
Ammatissa vaaditaan myös asiakaspalvelutaitoja. Työ on ajoittain stressaavaa ruuhka-aikoina tai esimerkiksi huonossa ajokelissä. Silloin kuljettajalta vaaditaan kärsivällisyyttä. Hänen on säilytettävä rauhallisuus ja ammattimaisuus kaikissa tilanteissa. Häneltä vaaditaan myös teknistä osaamista.
Haastattelimme vastavalmistunutta linja-autonkuljettaja Ossi Oikarista
Oikarinen on 32 vuotias, kaksinkertainen yliopisto ’dropout’, kuten hän oivasti kommentoi. Tällä hän tarkoittaa sitä, että hän on keskeyttänyt yliopiston kahdesti. Lohjalla asuva Ossi kertoo, että valinta juuri tähän alaan tapahtui siksi, että hän tykkää ajaa. Koska hän sairastaa nivelreumaa, tavarakuljetuspuolen hommat eivät sopineet hänelle. Siksi henkilölogistiikka oli oiva ratkaisu ammatinvalinnan osalta.
Opintojen eteneminen
– Ryhmähenki opiskelukavereiden ja opettaja Matin kanssa inspiroi opinnoissa eniten. Sekä tietenkin ajotuntien ja teoriatuntien ’kenkkuilu on välittämistä’ -periaate. Se antoi energiaa opinnoille, kun oli mukava ja huumorintajuinen seura alusta loppuun asti. Todella iso kiitos menee opettajallemme Matille, toteaa Oikarinen.
Itseluottamusongelmat olivat haastavin osuus opintojen aikana. Perhe ja ystävät auttoivat mutta loppujen lopuksi hän vain teki sen, mitä piti. – Opin potkimaan itseäni persauksiin epäonnistumisten jälkeen ja taistelemaan huonoa itseluottamusta vastaan. Iso osa avusta tämän osalta tuli ystäviltä.
Mieleenpainuvin hetki
– Opintojen mieleenpainuvin hetki oli se, kun pääsi ensimmäisen kerran linja-autolla kunnolla liikenteeseen. Heti samaan hengenvetoon hän lisää, tai se, kun ajoi ensimmäisen kerran linja-autolla Helsingin keskusta-alueella.
Kuljettajaksi valmistuminen
Kun kysymme, että miltä tuntuu saavuttaa tämä virstanpylväs, ei valmistumista ole vielä ehtinyt kuulemma miettiä. Neuvoja opintonsa aloittaville kyllä löytyy. – Älä kiirehdi. Pienemmällä vauhdilla välttyy turhilta kolhuilta ja kivetyksille ajoilta. Ne ovat helposti vältettävissä. Jos sinua epäilyttää ahtaissa paikoissa toisten autojen kanssa, ettet mahdu, on vastaus todennäköisesti, ettet mahdu, neuvoo Oikarinen.
Tulevaisuuden suunnitelmat
Uratavoitteena on saada täysipäiväinen työ kaupunkiliikenteestä. – Muutto tietenkin lähemmäksi, jotta olisi lyhyempi työmatka. Sitä kautta saisi enemmän vapaa-aikaa, joka on tällä hetkellä kortilla. Valmistumista juhlistan videopeleillä sekä maljan kohotuksella ympäri Eurooppaa asuvien Final Fantasy -kavereiden kanssa internetin välityksellä, Oikarinen kommentoi haastattelun lopuksi.
Tutustu linja-autonkuljettajakoulutukseen >>
Lisätiedot:
Matti Juutinen
ammatillinen opettaja | henkilölogistiikka
puh. 044 369 6376
matti.juutinen@luksia.fi