Palvelut yrityksille - luksia.fi

Loistavaa ammatillista osaamista

Olemme yritysten tukena ideoinnissa sekä toteuttamassa eri koulutusmalleja yrityksille. Tavoitteenamme on parantaa työntekijöiden ammattitaitoa, osaamista ja tehokkuutta yrityksen menestyksen edistämiseksi. Otamme huomioon aina yrityksen tarpeet ja tavoitteet.

Yritys- ja työelämäpalvelut

Laadukas ja suunnitelmallinen yhteistyö tukee sekä työelämää että oppilaitoksen kehittymistä. Teemme yhteistyötä kuuntelemalla yrityksen tarpeita, ennakoimalla tulevaa ja kehittämällä yhdessä uusia ratkaisuja työelämän haasteisiin.

  • Kehitämme yritysten ja elinkeinoelämän osaamista
  • Neuvomme henkilöstökoulutuksen rahoituksessa
  • Ideoimme ja toteutamme uusia koulutusmalleja henkilöstölle
  • Olemme apuna rekrytoinneissa
  • Kehitämme opiskelijayhteistyötä

Vastavuoroinen kumppanuus työelämän kanssa on tärkeä osa ammatillisen koulutuksen kehittämistä. Siksi Luksian kumppanuustyö on nostettu keskeiseksi kehittämiskohteeksi.

Ammattiosaamista ei voi korvata

Ammatillisen koulutuksen osuus työvoiman tuottamisesta suomalaisille yrityksille on suuri. Tähän opetustyöhön tarvitaan jatkuvaa kehittämistä ja uusien toimintatapojen omaksumista.

Laadukas ja suunnitelmallinen kumppanuusyhteistyö tukee sekä työelämää että oppilaitoksemme kehittymistä, tehdään tätä työtä siis yhdessä. Ota yhteyttä, olemme täällä sinua varten.

Oppisopimus

Yritys voi kouluttaa oppisopimusjaksolla yrityksen tehtäviin pätevän ammattilaisen, jota ei välttämättä vapailta työmarkkinoilta löydy. Työnantajalle maksetaan erikseen sovittavaa koulutuskorvausta ja työnantajan on mahdollista hakea työllistämistukea työvoimatoimistolta (mikäli palkkaa työttömän työnhakijan).

Ammatti- ja erikoisammattitutkinnot soveltuvat erinomaisesti nykyisen henkilöstön jatkokoulutukseen, ammattitaidon syventämiseen ja laaja-alaistamiseen.

Oppisopimusopiskelijalla on samat edut ja velvoitteet kuin muillakin työntekijöillä. Työsuhde on määräaikainen (koulutuksen ajan). Jos vakinaisessa työsuhteessa oleva henkilö haluaa kouluttautua oppisopimuksella, tehdään oppisopimus vanhan työsuhteen päälle. Jos oppisopimus jostain syystä purkautuu, aiempi työsuhde astuu automaattisesti voimaan.

Oppisopimus yrittäjälle
Voit opiskella oppisopimuksella ammattialasi tutkinnon, yrittäjyyteen liittyvän tutkinnon tai saada muuta lisäkoulutusta oppisopimuskoulutuksena.

Laajennettu oppisopimus

Luksia toimii kaikkien tutkintojen yhteistyökumppanina ja mahdollistajana. Vastaamme järjestämisluvassamme olevasta laajennetusta oppisopimuskoulutuksen järjestämistehtävästä.

Tämä tarkoittaa sitä, että voimme hankkia koulutusta myös toiselta koulutuksen järjestäjältä. Ellet siis löydä sopivaa tutkintoa Luksian tarjonnasta niin ota yhteyttä ja kerro, mitä koulutusta haet.

Hankinnan kohteena voi olla mikä tahansa ammatillinen tutkinto (perustutkinto, ammattitutkinto tai erikoisammattitutkinto) joita on yhteensä noin 150.

Lue lisää oppisopimuksesta >>

Yritys- ja Työelämäpalvelut

tyoelamapalvelut@luksia.fi

Me autamme

Haku- ja ohjauspalvelut
puh. 044 369 6675
hakupalvelut@luksia.fi

Työelämässä oppiminen

Kaikkiin ammatillisiin tutkintoihin kuuluu ammatillisia opintoja ja osaamisen kehittämistä käytännön työtehtävissä.

Työelämässä oppiminen on suunniteltua, tavoitteellista, ohjattua ja arvioitua opiskelua. Tavoitteet kuvataan ammatillisten tutkintojen e-perusteissa. Tutkinnon perusteet ovat luonteeltaan velvoittavia määräyksiä, joita on noudatettava.

Koulutuksen järjestäjä arvioi työpaikan edellytykset toimia oppimisympäristönä. Arviointi tehdään perustuen niiden tutkintojen perusteiden ammattitaitovaatimuksiin, joiden kouluttamiseen työpaikkaa suunnitellaan.

Työpaikalta edellytetään, että siellä on järjestettävän koulutuksen ja näyttöjen kannalta riittävästi tuotanto- ja palvelutoimintaa, tarpeelliset työvälineet ja ammattitaidoltaan, koulutukseltaan ja työkokemukseltaan pätevä henkilöstö.

Luksia tarjoaa työpaikkaohjaajakoulutuksen, joten älä epäröi vaan ota yhteyttä ja aloitetaan yhteistyö tämänkin osalta.

Rekrytointipalvelu Tiitus

Palvelu yhdistää Länsi-Uudenmaan työnantajat ja Luksian opiskelijat. Työnantajana voit tarjota Luksian opiskelijoille koulutus- tai oppisopimuspaikkaa, kesä- tai projektitöitä sekä tietenkin vakituista työpaikkaa. Olet yhden klikkauksen päässä tulevista ammattilaisista. Palvelun käyttö on ilmaista.

 

Ajankohtaista

Tukea opiskelijoiden rekrytointiin

Tukea opiskelijoiden rekrytointiin

Luksialla on käytössä digitaalinen ura- ja rekrytointipalvelu Tiitus, joka tarjoaa nopean alustan ammatillisen koulutuksen opiskelijoiden ja työnantajien kohtaamiselle. Työnantajat voivat julkaista palvelussa opiskelijoille suunnattuja työpaikkailmoituksia...

Muutosturvakoulutus

Muutosturvakoulutus

Muutoskoulutus pyrkii auttamaan yritystä sekä yrityksen työntekijöitä muutostilanteessa. Se auttaa organisaatiota sopeutumaan muuttuviin olosuhteisiin. Muutosturvakoulutus on koulutusohjelma, joka pyrkii auttamaan työntekijää uusien työmahdollisuuksien löytämiseksi....

Yrittäjän polku – Sinun polkusi?

Yrittäjän polku – Sinun polkusi?

Lohjan kampuksella vietettiin Yrittäjän polku - Sinun polkusi? -teemapäivää huhtikuussa. Tapahtuma oli suunnattu toisen asteen opiskelijoille sekä opetus- ja ohjaushenkilökunnalle. Saimme vieraaksi viisi kiinnostavaa ja innostavaa yrittäjää, jotka kertoivat oman...

Luksian vierailu Attendo Hiisi Nummelassa

Luksian vierailu Attendo Hiisi Nummelassa

Sosiaali- ja terveysalan opettajien vierailu kehitysvammaisten palvelukoti Attendo Hiidessä antoi paljon tietoa arjen työelämästä Open Day – konseptin mukaisella vierailulla Luksian sotepuolen Terhi Hänninen ja Paula Lähteenkorva saivat arvokasta tietoa siitä,...

Oppisopimuskoulutus avaa oven työelämään

Oppisopimuskoulutus avaa oven työelämään

Perusopetuksen päättymisen jälkeen on velvollisuus hakeutua toisen asteen koulutukseen joko kevään yhteishaussa tai muulla tavoin. Joskus edessä saattaa olla tilanne, ettei koulun penkillä istuminen kerta kaikkiaan maistu. Omien mieltymysten ja harrastusten kautta...