Hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinto - luksia.fi

Hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinto

Henkilö leikkaa toisen henkilön hiuksia.

Kiinnittyykö huomioisi ihmisten kampauksiin tai vaikka kasvomeikkiin? Onko sinulla visuaalista silmää ja tykkäät tehdä käsilläsi? Oletko harkinnut työpaikkaa muodin ja kauneuden alalta? Silloin sinun kannattaa opiskella hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinto.

Hius- ja kauneudenhoitoalan koulutus on tarkoitettu hius- ja kauneudenhoitoalan ammateista kiinnostuneille. Tutkintonimikkeitä ovat mm. parturi, kampaaja, kosmetologi ja kosmetiikkaneuvoja.

Hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinnon suorittanut voi työskennellä parturi-kampaamoissa, kauneushoitoloissa, kylpylöissä, kosmetiikkaliikkeissä tai vaikka itsenäisenä ammatinharjoittajana.

Hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinto on ammatillinen perustutkinto, joka antaa valmiudet työskennellä alan työtehtävissä. Tutkinto pitää sisällään hygieniasta ja terveydestä huolehtimisen työskenneltäessä asiakkaiden parissa. Myyntityö ja asiakaslähtöinen palvelu hius- ja kauneudenhoitoalalla kuuluu tutkinnon pakollisiin osiin. Tutkintoon kuuluu myös viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen, matemaattis-luonnontieteellinen osaaminen sekä yhteiskunta- ja työelämäosaaminen. Kestävä kehitys on osa opintoja. Tämä tarkoittaa sitä, että ihminen, talous ja ympäristö otetaan tasavertaisesti huomioon opetuksessa.

Tutkinnon suorittanut voi jatkaa opintojaan erikoiskosmetologiksi, kampaajamestariksi, parturimestariksi tai parturikampaajamestariksi. Tämän lisäksi voi erikoistua tiettyyn osaamiseen, kuten meikkitaitoihin, hiustenpidennyksiin tai ihonhoidon erikoisosaamiseen.

Hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinnossa on

  • Kampaaja- ja parturityön osaamisala
    • Kampaajat ja parturit työskentelevät parturikampaamoissa joko yrittäjinä tai työntekijöinä. He voivat toimia myös tuotemyynti­ ja koulutustehtävissä maahantuojien ja tavaratalojen palveluksessa.
  • Ihon hoidon osaamisala
    • Kosmetologit työskentelevät kauneushoitoloissa, kylpylöissä, palvelutaloissa, kongressikeskuksissa ja hotelleissa, laivoilla tai tavaratalojen kosmetiikkaosastoilla joko yrittäjinä tai työntekijöinä. Kosmetologit voivat työskennellä myös myynti­ ja koulutustehtävissä.
  • Hius- ja kauneudenhoidon neuvonnan osaamisala
    • Kosmetiikkaneuvojat työskentelevät tavaratalojen, laivojen ja lentokenttien kosmetiikkaosastoilla, apteekeissa tai maahantuojien myynti­ ja koulutustehtävissä. Kosmetiikkaneuvojat toimivat yleensä työntekijöinä, mutta voivat toimia myös yrittäjinä.

Hius- ja kauneudenhoitoalan opiskelu on käytännönläheistä. Osa opeista opitaan työelämässä. Luksialla on oma kauneushoitola ja kosmetiikkamyymälä sekä parturi-kampaamo Lohjan kampuksella, jossa opiskelijat pääsevät tutustumaan hius- ja kauneudenhoitoalan työtehtäviin oppimisympäristössä.

Tutkinto suunnitellaan jokaiselle opiskelijalle henkilökohtaisesti. Sisältö rakentuu valitun osaamisalan perusteella. Opintojen kesto on noin 2-3 vuotta. Saatat työllistyä alalle jo opintojesi aikana, kun näytät kykysi työssäoppimisjaksoilla.

Perustutkinnon suorittamisen jälkeen voit hakea ammattikorkeakouluun, yliopistoon tai jatkaa Luksian hius- ja kauneudenhoitoalan erikoisammattitutkinto-opintoihin. Erikoisammattitutkinnon suorittamisen jälkeen voit käyttää titteleitä erikoiskosmetologi, kampaajamestari tai parturi-kampaajamestari.

Voit suorittaa hius- ja kauneudenhoitoalan tutkintoja myös oppisopimuksella. Oppisopimus edellyttää työpaikkaa alalta.

Jos opiskelet päätoimisesti hius- ja kauneudenhoitoalaa, voit hakea Kelan opintoetuuksia. Työttömyysetuutta saava voi selvittää TE-toimistosta, voiko hius- ja kauneudenhoitoalaa opiskella myös työvoimakoulutuksena.

Ellei haku ole juuri nyt käynnissä, ota yhteyttä. Luksian koulutuksiin voit hakea heti, sillä suurimpaan osaan koulutuksia on jatkuva haku. Jatkuva haku tarkoittaa sitä, että voit hakea tutkintokoulutukseen joustavasti ympäri vuoden.

Luksia pidättää oikeuden koulutuksen tietojen muuttamiseen. Katso koulutuksen tarkat tiedot kohdasta ePerusteet.

Me autamme

Haku- ja ohjauspalvelut
puh. 044 369 6675
hakupalvelut@luksia.fi

Opiskelijaksi Luksiaan >>
Hius- ja kauneudenhoitoalan erikoisammattitutkinto >>

Vuoden 2024 hiusmuotinäytöksen järjesti hiuspuolen opiskelijat myynti- ja asiakaslähtöisen palvelun kurssilla. Viimeisen vuoden hiuspuolen opiskelijat vastasivat malleista. Heidän kurssinsa oli juhla- ja teemakampaus ja ehostus. Tämä video syntyi yhteistyössä media-alan kanssa. Videon kuvaus ja editointi media-alan opiskelija Jesse Lahtinen.