Palvelulogistiikan ammattitutkinto - luksia.fi

Palvelulogistiikan ammattitutkinto

Henkilö istuu kuljettajan paikalla ja katsoo takapenkille.

Palvelulogistiikan ammattitutkinnon suorittaneella on kokonaisnäkemys toimialastaan ja organisaatiosta, jossa työskentelee. Hän osaa työskennellä itsenäisesti, asiakaslähtöisesti, tehokkaasti ja taloudellisesti noudattaen alansa säädöksiä ja määräyksiä. Työssään hän osaa hyödyntää ohjaus- tai varastonhallintajärjestelmiä.

Tilaus- ja toimitusprosessin hoitamisen osaamisalan suorittaneella on tilaus- ja toimitusprosessin tehtävien edellyttämä osaaminen. Hän osaa käyttää työssään tarvittavia koneita ja laitteita turvallisesti. Hän osaa suunnitella työtään siten, että se palvelee mahdollisimman hyvin organisaation tilaus- ja toimitusprosessin kokonaisuutta.

Hankinnan osaamisalan suorittaneella on operatiivisen hankintaprosessin tehtävien edellyttämä osaaminen. Hän osaa suunnitella työtään siten, että se palvelee organisaation hankintaprosessin kokonaisuutta.

Varastologistiikan osaamisalan suorittaneella on keskeisten varastotöiden edellyttämä osaaminen. Hän osaa käyttää varastotyössä tarvittavia koneita ja laitteita turvallisesti. Hän osaa hyödyntää varastotyössä tarvittavia sähköisiä verkkopalveluita ja suunnitella työtään siten, että ottaa huomioon varastoinnin osana yrityksen tilaus-toimitusketjua.

Tutkinnon suorittajan osaaminen riippuu siitä, mitä valinnaisia tutkinnon osia hän on suorittanut:

  • Huolinta – huolinta- ja kuljetustoimeksiantojen suunnittelu, organisointi ja seuranta kansainvälisessä toimintaympäristössä sekä toimeksiantoja koskeva yhteyden pitäminen asiakkaisiin ja yhteistyökumppaneihin.
  • Kehittämissuunnitelman laatiminen – kehittämiskohteiden tunnistaminen sekä perustellun ja toteuttamiskelpoisen kehittämissuunnitelman laatiminen.
  • Logistiikkapalvelun myynti ja asiakaspalvelu – logistiikkapalveluihin liittyvän myynti- ja asiakaspalvelutyön hoitaminen sekä asiakkaiden opastaminen organisaationsa logistiikkapalvelujen käytössä.
  • Logistisen jakelupalvelun tuottaminen – logistiikkapalveluihin liittyvän kuljetus- ja varastointityön hoitaminen.
  • Perehdyttäminen ja työnopastaminen – henkilöiden perehdyttäminen, heidän ammatillisen osaamisensa arviointi sekä oman perehdyttämisosaamisen arviointi.
  • Sähköisen asioinnin hoitaminen – organisaationsa verkkokauppaan tai sähköisiin logistiikkapalveluihin liittyvän tilausten käsittely ja toimitusten käynnistäminen sekä asiakkaiden opastaminen organisaationsa verkkokaupan tai sähköisten palvelujen käytössä.
  • Varastotyön tekeminen luvanvaraisessa varastossa – valitulla eritysalalla kuten tulli-, vaarallisten aineiden-, lääke- tai elintarvikevarastoinnin alalla työskentely erityisalaan liittyvien säädösten ja määräysten mukaisesti.
  • Varastotyön tekeminen automatisoidussa varastossa – varastointiprosessiin liittyvien automaatiolaitteiden käyttäminen, häiriö- ja poikkeustilanteiden havaitseminen ja niihin liittyvät asianmukaiset toimintatavat sekä yrityksen varastointimenetelmien huomioon ottaminen ja toiminta yhteistyössä kunnossapidon sekä muiden sidosryhmien kanssa.

Työtehtäviä, joissa tutkinnon suorittanut voi toimia:

  • Tilaus- ja toimitusprosessin hoitamisen osaamisalan suorittanut voi toimia työntekijänä, toimihenkilönä ja itsenäisenä yrittäjänä tilaus- ja toimitusprosessin eri vaiheissa mm. teollisuuden-, kaupan-, julkisen-, kuljetus- ja huolinta-alan organisaatioissa.
  • Hankinnan osaamisalan suorittanut voi toimia työntekijänä, toimihenkilönä ja itsenäisenä yrittäjänä hankintaprosessin eri vaiheissa. Hän voi toimia hankkijana tai ostajana kaupan, teollisuuden-, palvelujen- ja rakennusalan organisaatioissa.
  • Varastologistiikan osaamisalan suorittanut voi toimia työntekijänä, toimihenkilönä ja itsenäisenä yrittäjänä varastoalalla. Hän voi toimia varastotyöntekijänä, logistiikkatyöntekijänä, varastonhoitajana, työnopastajana, varastomyyjänä tai tiiminvetäjänä mm. teollisuuden, kaupan, julkisen, kuljetus- ja huolinta-alan varastoissa.

Tiesitkö, että

Luksian koulutuksiin voit hakeutua jo tänään, sillä suurimpaan osaan koulutuksia on jatkuva haku. Tämä tarkoittaa sitä, että voit hakea koulutukseen joustavasti ympäri vuoden. Ellei haku ole auki, ota yhteyttä Haku- ja ohjauspalveluihin. Katsotaan yhdessä, koska seuraava haku aukeaa.

Luksia pidättää oikeuden koulutuksen tietojen muuttamiseen. Katso koulutuksen tarkat tiedot kohdasta ePerusteet.

Me autamme

Haku- ja ohjauspalvelut
puh. 044 369 6675
hakupalvelut@luksia.fi

Opiskelijaksi Luksiaan >>